torstai 29. joulukuuta 2016

Kuulumisia pitkästä aikaa

Viime postauksesta onkin vierähtänyt jokin kuukausi. Paljoa meille ei tapahtanut ole, mutta, jos nyt hieman jotain kuluneista kuukausista kertoisi.

Siru isänsä kanssa Viron Voittajassa.


Tosiaan pyörähdettiin Sirun kanssa Liettussa Druskininkaissa kolmen päivän KV näyttelyissä. Siruhan yllättäen jälleen oli rotunsa ainoa edustaja. Siru kasasi koko "potin" mukaansa ollen joka päivä ROP, ja saaden siis juniorimuotovalioon tarvittavat JUN-SERTit. Kaksi toki olisi riittänyt.

Matkasimme kahden kaverin ja seitsemän koiran kanssa henkilöautolla. Toisen kaverin kanssa ajelimme täältä pohjoisesta, ja toinen tuli Seinäjoen suunnilta mukaan. Olihan se pitkä ja raskas reissu ajella, mutta itse säästyin aika hyvin ajamiselta ;) Ensi vuonna suunnittelimme lähtevämme uudestaan Liettuaan kolmen päivän näyttelyihin, ja sille reissulle otan kummatkin omat koirat mukaan. Netan kanssa nyt ei sinänsä ole mitään "paineita", tulee mitä tulee... Sirun kanssa nyt toivotaan valioitumista :)



Tanskassa Siru pyörähti kaverini mukana näyttelyissä Tanskan & Pohjoismaiden voittajissa. Siltä reissulta mukaan tarttui Tanskan Juniorivoittaja ja Tanskan voittaja tittelit. Toisen päivänä ihan vain EH. 

Netta myös pyörähti kasvattajan mukana Ruotsissa näyttelyissä tuloksella EH. Kuuleman mukaan oli tiukka tuomari täti. Sinänsä minulla ei ole suuria odotuksia Netan tuloksista, koska tiedän, että koira ei niin "hieno" ulkomuodollisesti ole, mutta välillä käydään myös Netan kanssa kehässä. Ensi vuoden alkupuolella lähdemmekin Latviaan näyttelyreissulle samaisella porukalla, kuin Liettuassa, ja nyt jopa Nettakin lähtee mukaan. Mukava reissu jälleen tiedossa! Toivottavasti edes jollekkin tulisi menestystäkin :) 

Sirun kanssa on aika aktiivisesti käyty syksyn ajan metsää tutkimassa. Ajoja on tullut lähinnä vain sorkalle... Nyt joinakin edellisinä viikkoina on ollut hieman huonoa tuuria kelien ja vapaiden kanssa. Jos on ollut vapaata, niin keli on surkea tai liian kova hanki tms, ja kun keli mitä mahtavin, niin työvuorot estänyt metsään pääsyn. Huomenna mies ja koira lähteeki katsomaan tapahtuuko siellä enää mitään, kun luntakin jo hyvän verran meillä pienelle koiralle. 

Jouluaattona silmäteräni täytti 2-vuotta!


Netan kanssa ei myöskään niin aktiivisesti ole oikein mitään treenailtu. Tänään otimme kotipihallamme hieman TOKOa ja joitain noutoja. Kaikki meni nappiin, niin kuin kuuluukin. Hieno likka 💓 Huomenna on tarkoitus vähän esitellä Herra Varista Netulle. Meillähän on pieniä ongelmia tuon raakun kanssa maalla, ei koira millään haluaisi sitä suuhun ottaa. Toivottavasti nyt talvella saadaan tuo asia kuntoon, koska ensi kesänä olisi pyrkimyksenä käydä kokeilemassa taippareita, kun muuten koira toimii kivasti.