tiistai 25. elokuuta 2015

Tapakasvatuskurssi

Ensimmäisen postauksen voisin tehdä meidän ensimmäisestä kurssistamme, tapakasvatuskurssista. Jonka ensimmäinen kokoontuminen oli viikko sitten, tänään oli toinen. Tämän päiväisestä voisin kirjoitella joku toinen päivä.

Viikko sitten meillä oli ensimmäinen kokoontuminen kurssilla, jolloin harjoittelimme muiden koirakkojen ohituksia.
Asumme pienellä paikkakunnalla, eikä täällä niin hirveästi lenkkeileviä koirakkoja ole, jotta olisimme tätä treeniä saaneet perus kävelylenkillä. Eli meille nämä harjoitukset ovat erittäin tervetulleita.
Kurssille mennessämme Netta alkoi heti innostua toisista koirista, eikä oikein tiennyt miten käyttäytyä. Kuitenkin alku innostuksen loputtua, alkoi ottamaan hyvin kontaktia minuun  ja piti minua kiinnostavampana, kuin toisia koiria. Totta kai se välillä kiljui toisia koiria kohti, sekä teki Nettamaisia ninja hyppyjä niitä kohti, mutta ei todellakaan niin paljon, kuin sinne mentäessä pelkäsin tekevän.
Teimme kahdenlaisia ohituksia tunnin aikana. Ensin asetuimme kahteen vastakkaiseen riviin seisomaan ja kummatkin rivit lähtivät liikkeelle yhtä aikaa ohittamaan toisia. Ei ongelmaa Netan kanssa.
Toinen harjoitus oli, että pujottelemme kukin vuorollaan muut koirakot, kun jonossa seisovat, ja tuolla hetkellä olin varma, ettei Netta paikallaan pysy rauhassa, kun muut koirat ohittavat meidän. Väärässä olin, meidän suoritukset menivät oikein mallikkaasti.
Muistini mukaan emme tainneet muita harjoituksia tehdä ensimmäisellä kerralla. Pois lähtiessä kävellen äitini luokse, treenasimme vierellä kävelyä. Ensimmäisen kerran aloin kokeilemaan vierellä kävelyä "vierellä" käskyllä, ja sehän alkoi heti sujumaan ongelmitta tai sitten koira vain oli jo niin väsynyt, ettei jaksanut häseltää omia ;) 

Tuon ensimmäisen kerran jälkeen olenkin miettinyt, miksi aina olen niin kriittinen ja negatiivinen, kun on koiran käytöksestä ja oppimisesta kyse (tai mistä vain, mikä koiran kanssa treenaamiseen tms liitty). Olen aina aivan varma, ettei meillä mikään onnistu, ei se opi uutta, ei se kuuntele, ei osaa rauhoittua ja mitä kaikkea muita näitä on... Uutta kokeillessa tai mitä vain tehdessä, saan aina uudestaan ja uudestaan huomata, että minulla on hihnan päässä hienosti käyttäytyvä, oppimiskykyinen ja -haluinen nuori neiti, jolla ilmeisesti vain on itsestään epävarma omistaja hihnan toisessa päässä? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti